15. FINNISH SUPERBIKE 2018, Road Racing, SM 1. Osakilpailu, Botniaring

Varikkopilttuu oli oiva lisä!

Alustuksena muutama yleinen tieto olosuhteista. Sää oli koko viikonlopun aurinkoinen ja lämpötila vaihteli 20-25 asteen välillä. Perjantaina oli vähän kovempi tuuli, mutta ei häiritsevä. Sää oli siis erittäin osuva kilpailemiseen. Olin mukana yhdessä varikkopilttuussa ja sieltä kilpaileminen sujui ongelmitta, kun liput oli koko ajan nähtävissä.

Transponderin asennus

Erityiset kiitokset tässä vaiheessa minua 

auttaneille henkilöille. Ile järjesti meille varikkopilttuun ja hoiti minun tutoroinnin. Sanna ja Juha auttoivat käytännön suorituksissa sekä teknisistä korjauksista pöyrän kanssa. Apriliaan nimittäin piti vaihtaa jarrupalat (kesto oli aika lyhyt) ja asentaa transponderi aikojen mittaamista varten. Roope pelasti minut ajosaappailla ja antoi ensiavun todella kipeään jalkaan, joka mahdollisti sunnuntain paremman kilpailusuorituksen. Kiitos myös varikkopilttuun muille hengen nostattajille: Petrille, Akille, Tonille ja koko Kaartisen porukalle. Minulla oli kivaa!

Kiitos Sponsoreille: Lehtelän autokoulu, RK-Eristys, Corsenero ja Penexon!!

Perjantain harjoitukset, 3 x 20 min

Alle siis Italian kulkuri, Aprilia, ja suunnaksi ekat harjoitukset. Hain alkuun tuntumaa sekä pyörään että rataan. Botnialla en ajanut lainkaan vuonna 2017 ja lyhyt rata oli kokonaan uusi tuttavuus. Apriliahan laukkasi kuin villi varsa! Maalisuoran jälkeisellä suoralla sarvista sai pitää kiinni tosissaan ja keula keventyi ja ravisteli puolelta toiselle sekä kolmosella että nelosella ajaessa. Wau, täähän on hauskaa. Alkuun en osannut ajaa kakkos- ja kolmosmutkiin tarpeeksi lujaa, kun niiden vauhtia saa aika lailla nostaa muuttuneen radan vuoksi (lyhyt vs pitkä).

Päivän mittaan rata ja pyörä kävivät tutummaksi. Hiki tuli joka setin jälkeen ja tuntuma parani. Ratapäiviltä tuttuja henkilöitä oli paikalla joitakin, mutta ei ehkä niin paljon kuin normaalisti ratapäivillä on. Päivän uusia asioita olivat pyörän katsastaminen, toimistossa asiointi ja illan viimeisenä otin osaa teoriakoulutukseen, jotta sain ajajatutkinnon suoritettua kokonaan loppuun. Ajajankokous oli vielä klo 19, joten 3:50 alkanut päivä alkoi tuntua tässä vaiheessa aika pitkältä. Vielä piti laittaa kamat järjestykseen ja sitten suunnata kohti Kauhajokea hotelliin. Mielessä pyöri monikin asia seuraaviin päiviin liittyen: kuinka lujaa muut oikein ajavat, mitenhän päivä menee, miten renkaat kestää jne. Yhteensä pyöriä olisi kilpailussa 17, joten ihan kunnon ajot saadaan aikaan.

Lauantain aika-ajot ja kilpailu 16 kierrosta

Odottelua pilttuussa.

Aika-ajoihin uusi takarengas alle ja baanalle. Sain ihan hyvän attakin päälle, mutta ehjiä kierroksia en saanut kovin montaa, kun eteen sattui hitaampia pyöriä. Silloin kun luulin, että oli hyvä rako, niin sitten joku tuli varikolta eteen, kääk. Ero muuten ratapäiviin oli siinä, että porttivahti ei kyllä sitten ottanut mitään kantaa siihen milloin radalle saa mennä ja milloin ei. No, toisaalta Botnialla on radalle mentäessä oma ”kiihdytyskaista”.

Omalta osaltani setti päättyi ehkä liian nopeasti. Ajoin yhteensä 11 kierrosta yhdellä varikontiedustelu pysähdyksellä. En saanut ihan parasta kierrosta alle, mutta toisaalta tiesin, että kisassa saan parempia kierrosaikoja kun pääsee tykittää puhtaalle radalle ja saa hakea useampaa kierrosta peräkkäin. Mitään nerokasta suunnitelmaa en keksinyt miten saisi enemmän puhtaita kierroksia paremman ajan saamiseksi. Paras aikani oli kuitenkin 1:11,375, joka oikeutti toiseen lähtöruutuun. Jee, ekasta rivistä kisaan! Aika hyvä fiilis!!!

Kilpailu

Kilpailun alkuaika oli tosi myöhäisä ja tuntui, että paras terä on jo vähän mennyt pois kun on koko päivän ollut auringossa ja odotellut omaa vuoroa. Ajattelin, että otan startin rauhassa, jotten heti munaa kisaa heti alkuun. Tämä oli ensimmäinen virhe. Muut olivat tulleet SM-kilpailuun ja Jarno lähti kuin kerhokisaan varovaisella taktiikalla. Tuloksena ekaan mutkaan kuudes paikka. Lähtö meni siis ihan perseelleen. Toni otti kärjessä muuten ihan törkeen hyvän lähdön. Hän on varmaan sitä siis harjoitellut…

Ekan mutkan jälkeen ajattelin, että helvetti tässähän pitää antaa kaasua oikein tosissaan. Toiseen jarruun en saanut vielä ohituspaikkaa. Kikkamutkan jarruun vedin ekasta ohi, seuraavassa jarrussa toisesta ohi, mutta ykkösmutkan jälkeisellä suoralla ei sitten vauhti ihan riittänyt ohitukseen kun vastassa oli muita tonnisia pyöriä. Ohituksia tehdessä mietin koko ajan, että Toni pääsee kärjessä karkuun kaiken aikaa. Tokan kierroksen neulansilmän vedin pitkäksi enkä päässyt mutkasta ulos. Ohitukset jäisivät siis seuraavalle kierrokselle. Jätin lähtosuoran jälkeisen avauksen linjan niin että pääsin avaamaan aiemmin ja sitten eikun suoralle ja urku auki. Tiesin, että jarrussa saan parannettua sijoitustani yhden sijan. Kolmosmutkan avauksessa sama juttu eli eri linja ja aikaisempi avaus. Kikkamutkan jarrussa olin sitten toisena ja Toni paljon minua edellä

Edessä oli siis hillitön takaa-ajo. Se alkoikin hyvin ja sain häntä kiinni jonkin verran. Kuudennen kierroksen jälkeen olimme jo lähösuoralla niin, että ollessani maalin kohdalla Toni taittoi ekaan mutkaan. Sitten eteen tuli kuitenkin kierroksella ohitettavia ja jäin silloin aina jonkin verran jälkeen. Toki samat ohitettavat oli kaikilla, mutta jotenkin tuntui että osuivat minulle huonoon rakoon. Sama meno jatkui, kunnes kierroksia oli jäljellä vielä kuusi ja aloin tuntea ekoja väsymisen merkkejä enkä ollut mitenkään kärjen välittömäsä tuntumassa. Tällöin totesin, että ajamalla en enää kärkeä saa kiinni, joten pitää vähän miettiä miten ajan loppuun asti ja olisiko minulla riittänyt voimia varsinaiseen ohtiukseen ja voittokamppailuun. Rauhoitin siis ajoa ja ajoin maaliin. Kaikki kunnia voittajalle - en ollut tarpeeksi nopea haastajaksi. Paras kierros oli kierroksella kuusi ajettu aika: 1:10,588. Kiva kun joku toinen ottaa ajat sun puolesta. Siinä taas yksi syy ottaa osaa järjestettyihin kilpailuihin.

Halasin molemmat kauniit ihmiset ja annoin pusun pokaalille kera ilon huudahduksen!

Onnea vielä voittajalle!

Tässä sitä takapukkia tarvitaan.

Kilpailuun lähtiessä Aprilian jarrupalat olivat aika kuluneet. Maalissa niissä oli muutama milli jäljellä. Meni liian hilkulle -> ensi kerralla pitää olla fiksumpi. Myös oikean saappaan kulutuspala oli kadonnut ja saappaat entiset -> pitää muuttaa ajoasentoa välittömästi!

Sunnuntain Warm up ja kilpailu 10 kierrosta

Aamun lämmittelyn kesto oli vain 15 minuuttia ja ajoin silloin vain uudet jarrupalat sisään. Tämä oli mielestäni jälkeenpäin virhe. Ensi kerralla aion vetää kovempaa, jotta pääsee paremmin oikeaan moodiin ja oppii ajamaan paremmin heti täysiä kun radalle mennään eli enemmän niin kuin kisassa konsanaan. Kokeilen tätä ensi kerralla.

Siis pitäiskö säätää jousitusta? Mitä jos vaan ajais perussäädöillä vähän kovempaa?

Itse kilpailu oli toisinto lauantaista, sillä poikkeuksella että jäin lähdössä viidenneksi. Ketutti itseäni tehdä sama lähtövirhe toiseen kertaan. Lähtö vaatii siis harjoittelua eikä suju ihan vaan ”itsekseen”. Itseasiassa eroa tulee vielä siinä kuinka ”röyhkeästi” menee siihen ensimmäiseen mutkaan. Itse olin liian lammas ja lopetin vedon kesken ennen mutkaa. Tässä on siis parantamisen varaa! Toki pääsin toiseksi hieman nopeammin kuin lauantaina, mutta ykkössijan taistelu meni jo ekan sadan metrin jälkeen ohi seuraavaan kertaan.

No palkinnonjaossa sainkin kuulla, että seuraavaksi olisi vuorossa erään toisen kilpailijan kotirata, jossa hänen ennätyksensä on minun enkkaani viisi sekuntia nopeampi. Haaste on siis heitetty, saa nähdä miten siellä sitten viikkoa ennen juhannusta käy. Kenties ainakin minulla on parannettavaa – viisi sekuntia kuulostaa paljolta yhteen kisaviikonloppuun.

Yhteenveto kokemuksesta

Suurimpana erona normaaliin ratapäivään listaisin seuraavat asiat:

-       ajoa tulee suhteessa radalla oloaikaan aika vähän

-       sitten kun ajetaan, niin pitää ajaa täysiä ja tähän on vaikea tottua sekä saada itsestään kaikki irti

-       odottelua on paljon, mutta aika menee kuitenkin todella nopeasti

-       lähdöllä on tosi suuri merkitys lopputuloksen kannalta

-       ajaminen kilpailussa on todella hauskaa ja kuormittavaa

-       lyhyt kisa menee hengittämättä, mutta pitkässä pitää miettiä omaa jaksamistaan ja voimien jakamista

-       jos menestyt, niin muista varata takapukki itsellesi pyörän seisottamista varten

Kaiken kaikkiaan suosittelen kisailua kaikille. Oli kivaa, hauskaa ja opettavaista. Itse en tiedä olisiko Superbike tai Stock minua varten, kun touhu on siellä ehkä hieman liian totista tai sitten pitäisi olla 20 vuotta nuorempi ja nälkää menestykseen. Ja tämän sanottuani huomaan ottavani osaa johonkin edellisistä. Siksi en sanokaan - ei koskaan.

Välillä piti keksiä omaa hupia ja eikai se nyt niin vakavaa oo?

14. Kausi avattu Ahvenistolla ja Alastarolla

Ahvenisto

Kauden jännittävin ajotapahtuma on saatu suoritettua eli ensimmäinen ratapäivä 13.5. Ahvenistolla on takana. Sää oli helteinen (+28 astetta) ja paikkana siis perinteinen Ahveniston moottorirata. Pyörä ja renkaat toimivat mallikkaasti, vaikka alkuun epäilinkin kuluneen SC1:n iskukykyä. Rengas kesti kuitenkin hyvin ja päivän päätteeksi toinen puoli olikin sitten kulumismerkkiä myöten käytetty. Toki pientä luistoa renkaassa oli, mutta hyvin maltillista. Oli ilo huomata, että tiheämmät välitykset olivat tuoneet Ducatiin lisää voimaa ja luisto saattoi johtua myös siitä. Pitäisikin muuten opetella italiaa sen verran, että osaisi tänne väliin heittää muutaman italiankielisen sanan luomaan lisää uskottavuutta ja omistautumista.

Ajaminen tuntui alkuun tietenkin kauhealta ja ensimmäinen setti jännitti todella paljon. Olo tuntui taas talven jälkeen todella suojattomalta ja mutkiin taittaminen pelotti. Oikeastaan jo toiselle setille lähdettyäni ei edellisistä tuntemuksista ollut enää mitään jäljellä vaan tämän jälkeen ajaminen tuntui normaalilta. Toki jos on koko talven ajanut autoa, joka ei oikein kiihdy, niin kyllähän se koettu kiihtyvyys saa suupielet ylöspäin ja olo oli huikea.

Päivän päätteeksi luulin että olen ajanut samanlaisia aikoja kuin viime vuonnakin, mutta sitten kotona huomasin, että olin ollut puoli sekuntia nopeampi, jee! Toki Ahvenistolla ei kannata ajan perässä ajella vaan nauttia menosta ja hioa ajoasentoa, mutta olihan se kiva havaita ajankin siinä samassa hieman parantuneen. Omasta mielestä riskittömällä ajolla tuli ajaksi 1:30,2. Radan varrella sattui olemaan kuvaajia, joten mm. Exhaustille ja Holtsulle kiitos kuvista ja laitetaan niitä nyt tänne sitten nähtäväksi.

Alastaro

Alastaron ratapäivät olivat Biketeamin järjestämä torstai 17.5. ja viikonloppu meni sitten MP-Tuen päivillä. Biketeamin päivä sujui loistavasti eli kiitokset vaan Tommille ja Tomille sekä koko muulle porukalle. Alkuun vedin kaksi settiä Street Triplellä ja se oli hauskaa. Menoa alkoi vaan jossain vaiheessa rajoittaa jalkojen osuminen asfalttiin. Pitäydyn edelleen mielipiteessäni Street Triplestä.

Omilla pyörilläni lähdin testaamaan Aprilan muutoksia ja niiden vaikutusta pyörään. Alku oli tosi varovaista ja meno ei oikein maittanut. Tuli tunne, et miten mä oon näin huono. Ajo tuntui kankealta ja vaikealta ylipäätään. Apriliassa oli liikaa voimaa ja mutkat tuli silmille. Sitten ennen mutkaa kaikki vauhti pois ja madellen mutkaan. Eihän tämän näin pitänyt sujua!?! Mikä neuvoksi?

Lauantaina homma uusiksi. Keli oli tosi kuuma ja Alastaron kitkainen pinta alkoi syömään rengasta. SC1 ei oikein tuntunut millään paineella kestävän rasitusta vaan alkoi repeilemään pahasti. Vaihdoin alle uuden renkaan (siis vaihdoin toisella vanteella olevan renkaan alle)Uusi takarengas kesti kuitenkin paremmin ainakin puoleen väliin asti. En viitsinyt koko rengasta tuhota vaan vaihdoin Ducatiin. Ducatilla ajat olivat noin sekunnin tai kaks huonompia kuin Aprilialla. Ajaminen alkoi kuitenkin tuntua luonnollisemmalta, mutta ihan älyttömästi en viitsinyt ajaa renkaita tuhoten. Ehkä tuonne pitäisi ottaa kovemman seoksen renkaat ensi kerralla mukaan. Muiden Dunlopit tuntuivat kestävän aika hyvin. Pitäisikö miettiä vaihtoa?

Kokonaisuutena Alastrosta jäi käteen 1:24,5, joka oli 0,3 sekuntia huonompi aika kuin viime kauden paras aika oli, joten eiköhän se sitten kuitenkin kauden avaukseksi mennyt ihan ok. Tästä suuntana sitten Botniaring, jossa odottaisi kauden ensimmäinen kilpailu. Ainakaan tässä vaiheessa minua ei jännittänyt lähteä kilpailemaan, kun olin saanut suostuteltua Ilen itseäni opastamaan kisaviikonlopulle aloittelijan virheiden välttämiseksi. Neljän päivän ruosteenpoisto oli siis suoritettu! Täältä tullaan Pohjanmaan lakeus ja helapäät…