13. Valmistautuminen kesään ja tulevat kilpailut

Lukituslanka pulteissa

Olen lähes joka syksy ollut siinä uskossa, että tänä talvena ei pyörille tarvitse tehdä yhtään mitään. Joka vuosi olen ollut väärässä. Aina on tullut jokin ajatus mitä pyöriin on pitänyt saada lisää. Joko se on ollut toisten katteiden vaihtoa, putkiston äänenvaimentimen ja moottorinohjauksen päivitystä tai sitten varusteiden päivittämistä.

Nyt kesän 2018 osalta molemmat pyörät laitetaan kisakuntoon. Käytännössä tämä tarkoittaa Ducatin kohdalla seuraavaa. Jäähdytysnesteet vaihdetaan veteen ja lisäaineeseen, öljypropulle tehdään varmistus, venttiilin välykset tarkastetaan, ilmanpuhdistin vaihdetaan, moottoria säädetään edellisen vaihdon vuoksi, valot ja töötti kytketään pois käytöstä, valot vaihdetaan dummy-versioihin edestä ja takaa, taakse vaihdetaan isompi ratas, ketjut vaihdetaan ja jotain muuta pientä toimenpidettä. Ducatin kanssa minua auttaa tietenkin Corsenero.

 Aprilian osalla on paljon samoja toimenpiteitä. Katteet vaihdetaan ja teipataan, koska vauhti tulee myös tyylistä, pikakaasu asennetaan, rattaat ja ketjut vaihdetaan parempien välitysten vuoksi, valot poistetaan käytöstä, ilmansuodatin vaihdetaan, jarrupalat täytyy uusia, pultit varmistaa ja jäähdytysnesteet vaihtaa. Toisen silmäparin Aprilian suhteen olen halunnut Kallio Racingiltä, kiitos vaan Vesa avustasi.

Molempien pyörien öljyt vaihdoin jo syksyllä sekä akkuja olen ladannut joka toinen kuukausi. Tätä ei parane unohtaa, jos ei halua ostaa uusia akkuja muutaman vuoden välein. Tietenkin myös pyörien huolellinen peseminen ja perushinkkaus kuuluvat syksyn perustoimenpiteisiin. Itse kannatan pyörien pitämistä puhtaana. Tällöin niistä on helppo havaita mahdolliset vuodot ja epänormaalit asiat sekä pyöriä on kivempi käsitellä, kun ei tartte itseään niihin sotkea.

Edellisten lisäksi täytyy vielä ostaa renkaat. Se onkin suurin yksittäinen kauden menoerä. Valitettavasti renkaat joutuu tilaamaan Euroopasta, koska kotimaiset yritykset pyytävät niistä niin tolkuttomia hintoja ettei niitä voi edes tukemisen vuoksi oikeasti harkita. Jos hinnat olisivat jollain tapaa järjelliset, niin mieluummin tukisin kotimaisia yrittäjiä ja hankkisin ne Suomesta. Tai no katsotaan lähempänä mikä on tilanne. Renkaita ei kannata tilata vielä talvella lämpotilan vuoksi. Ne saattavat ottaa pakkasesta ja osumista itseensä eli tilaukset kehiin vasta lämpötilan ollessa plussan puolella.

Kesän 2018 suunnitelma

Ratakalenterit alkavat helmikuussa saada muotonsa ja viimeistään maaliskuun alussa on kesän päivämäärät järjestetyille ratapäiville tiedossa. Siitä alkaakin sitten päivien sovittaminen omaan kalenteriin muut vapaa-ajan halut huomioiden. Lisämausteensa luovat tietysti myös muut velvoitteet, oman elämän ihanat yllätykset ja tietenkin kesälomien ajankohtien sopiminen työpaikalla. Nykyään päivät ovat aika hyvin viikonloppuisin eli välttämättä lomapäiviä ei niihin tarvitse mahdottomasti käyttää.

Kauden oma kalenteri alkaa nyt olemaan valmis. Kisojen yhteydessä olevia päiviä näyttäisi olevan 15 ja muita ratapäiviä sitten 16. Onkohan tuo liikaa? En tiedä. Sen näkee sitten kokeilemalla, mutta ainakaan kisojen yhteydessä ei settejä tule mitenkään mahdottomasti eli renkaita ei kulu niin paljoa. Lyhyen Ileltä saadun infon, kiitos Ile siitä, perusteella perjantaina settejä tulee neljä, lauantaina aika-ajo ja kisa ja sunnuntaina sitten warm up ja kilpailu. Pelkästään 30 tavallista ratapäivää olisi kyllä aika kova pala budjetille.

Tässä vielä ensi kesän kilpailujen aikataulut:

19. tai 20.5. Alastaro, MP Tuki (tästä en ole vielä varma järjestetäänkö tätä)

25.-27.5. Botniaring

15.-17.6. Motopark

20.-22.7. Kemora

3.-5.8. Alastaro

17.-19.8. Motopark

8. tai 9.9. Alastaro, MP Tuen ratapäivien yhteydessä

Edelliset kirjoitukset olivat siis enemmän tällainen suht’ kuiva faktapainotteinen kuvaelma miten tähän ollaan päästy ja mikä omasta mielestäni on jollain tapaa tässä harrastuksessa relevanttia. Jatkossa luulen, että päivitykset ovat enemmän kokemusten kirjoittamista ja jakamista toivottavasti vähän elävämmällä tavalla kuvien kera sekä myös videokuvaa hyödyntäen. Luvassa siis tunnelmia varikolta ja kypärän sisältä. Miltä se lähtö tuntui? Mitä mietin mutkissa tai ohituksissa? Mitkä fiilikset jäivät kilpailusta? Katsotaan miten tässä käy. Toivottavasti kausi ajetaan loppuun asti ja lopussa seistään podiumilla. Ei kai sitä voi mihinkään vähempään pyrkiä?

12. Ystävien ja sponsorien tuki

Ei tätäkään puuhaa olisi kiva tehdä, jollei olisi mukana nippu huikeita ihmisiä. Haluaisinkin kiittää tulevan kauden osalta erityisesti seuraavia henkilöitä ja yrityksiä: Lehtelän autokoulu Jani, RK Eristys Lasse, Corsenero Japi, Kallio Racing Vesa, Sanna, Maarit, Sirkka, Osku, Antti, Juha T., Tuomo, Anssi, Jari, Ile, Tomi K., Roope, Emppu, Juha K., Tomi P., Biketeam Vantaa Tommi ja Tomi, MP-Tuki Jussi, Jukka ja Soili, Org kokonaisuudessaan.

Mitä tää lysti maksaa – onko tässä mitään järkeä?

Numeroa vaille valmis radalle!

Tähän osaan en viitsi lähteä mitään varsinaisia kokonaiskustannuksia yksityiskohtaisesti laskemaan, mutta jotain hintoja voin laittaa, että pääsette enemmän kärryille. Kokonaisuudessaan harrastuksen hinta kuitenkin riippuu omasta omistautumisasteesta tai hulluuden määrästä – miten sitä kukin mielessään arvioi. Ratapäivien hinnat ovat radasta ja ajoista riippuvaisia, mutta pöyrivät noin 45-100 euron nurkilla. Halvalla hinnalla ei saa koko päivää eikä ambulanssia radan varteen päivystämään. Kalliilla saa molemmat. Bensaa, ruokaa, majoitusta ja eväitä kuluu myös, joten niiden hintaa jokainen varmaan osaa itse arvioida. Bensaa kuluu ehkä noin 20 l/päivä. Renkaat ovat suurin yksittäinen kuluerä. Eturenkaan hinta on noin 100-170 euroa ja takarenkaan 150-230 euroa. Nämä kaikki riippuvat koosta, merkeistä ja mistä renkaat haluaa ostaa.

Ja vastaus otsikon kysymykseen – onko tässä mitään järkeä, on ja ei. Omasta mielestäni on erittäinkin paljon, mutta jonkun toisen mielestä ei lainkaan. Toisaalta itse pidän alkoholin kaatamista kurkusta alas ja rahan hukkaamista tuolla tavoin itsensä turmelemalla erittäin hölmönä (toki joskus tuokin on hauskaa), mutta jonkun mielestä se lienee parasta viihdettä mitä rahalla saa. Eli kysymys lienee omasta arvomaailmasta ja katsontakannasta. Ehkä lähinnä kysy on siitä, että mistä sen oman onnellisuutensa kaivaa. Minulle se on pienistä asioista nauttimista, ihmisten auttamista, nauramista, toisen arvostamista ja tietenkin kiitollisuutta. Noihin ei tarvitse rahaa, mutta prätkäilyyn tarttee. Siihen voi upottaa niin paljon kuin vain kehtaa ja on varaa.

Miksi siis vertasin onnellisuutta tässä asiassa? Itse olen onnellinen varikolla ollessani niiden ihmisten parissa keistä välitän ja saan harrastaa heidän kanssaan sitä mistä se hymy kuitenkin kypärän sisään hiipii eli kiihdyttää mutkasta ulos toisen imussa, vähän eri linjalla aiemmin avaten ja tietäen, että kohtaa pääsee ohi. Eturengas alkaa nousta kohti taivasta ja sinfonia korvissasi alkaa nousta. Kaasu täysin auki, ei ole välilä oletko teini vai jo varttuneempi motoristi, sillä tunne kasvavasta vauhdista huumaa sinut ja vaihdat isompaan saadaksesi etrenkaan taas asfalttiin ennen seuraavaa jarrua ja mutkaa. Onko sillä väliä mitä se maksaa, jos on noin kivaa? Ja vielä yksi kierros, yksi uusi takarengas, yksi uusi ratapäivä ja siitä se sitten lähtee... Kuka noita enää laskee?

11. Vakuutukset ja lisenssi

Radalla ajaessa tulee pyörässä olla voimassa oleva liikennevakuutus. Sen pohjalta korvataan mahdollisessa onnettomuustilanteessa tapahtuneet vahingot. Kaskot ovat ennen korvanneet paremmin mahdollisten kaatojen vahinkoja pyörille, mutta nykyään korvauksen maksavia yhtiöitä ei taida enää kovin montaa olla jäljellä. Vakuutusehdot muuttuvat vuosittain, joten ne on aina hyvä tarkastaa ennen kauden aloitusta.

Mahdollisessa onnettomuustilanteesa rata-ajossa takaa tuleva on aina syyllinen eli tämä kannattaa pitää mielessä, kun lähtee ohituksia tekemään. Edellisen vuoksi ajopäivinä peilit poistetaan tai teipataan, jotta ajaja näe taakseen eikä lähde poukkoilemaan omassa ajossaan takaatulevien toisten pyörien vuoksi. On kaikkein vaarallisinta, jos edellä ajava antaa tietä takaa tulevalle. Tällöin tilananto saattaa tapahtua juuri sille puolelle, jolta ohittaja on aikonut ohituksensa tehdä. Ohjesääntö ratapäiville onkin aina se, että aja omaa ajoasi ja äläkä mieti takaa tulevia pyöriä ajosi aikana. Ohittaja ohittaa kyllä, mutta ilman edellä ajavan apua. Toki suorilla voi tehdä maltillisemman kiihdytyksen, jos haluaa ohitustapahtumaa jollain tapaa helpottaa. Älä siis poukkoile, keskity oman ajoon!

Lisenssi

Kilpailemiseen tarvitaan myös lisenssi ja ajajantutkinto, joka koostuu sekä teoriasta että ajonäytöstä. Lisenssi maksaa tietääkseni jonkun 400 euroa. Ajajantutkintoja järjestetään eri yhdistysten toimesta mahdollisesti moottoriliiton, MP-Tuen ja Orgin puolelta. Vasta näiden jälkeen saa osallistua kilpailuihin. Kerhokisoja voi ajaa ilmankin. Teoria on pari tuntia kuuntelua, kun taas ajonäytössä annetaan ajonäyte siitä, että osaa ajaa loogista linjaa radalla eikä ole ajollaan vaaraksi muille. Tämä siis minun näkemys eikä mikään virallinen totuus. Itse olen tuon ajonäytteen antanut, mutta teoriakoulutus tulee vielä suorittaa.

10. Huollot ja korjaukset

Huoltoja voi tehdä itse tai teetättää ne jollain toisella. Itse teen vähän molempia, mutta kerran vuoteen pidän siitä, että pyörän käy läpi joku ammattilainen eli ns. toiset silmät, joka saattaa havaita jotain mikä on mennyt itseltä ohitse. Samalla teetätän ne huoltotoimenpiteet, joita en itse osaa tehdä.

Työkalut

Työkaluiksi riittävät usein normaalit autotallityökalut. Toki Ducatin huoltoon tarvitsee pieniä täsmäostoja työkalujen suhteen, kuten 12 kulmainen hylsy takarenkaan irroittamiseen. Ainakaan minulta sitä ei aiemmin hyllystä löytynyt. Toki autotallini ei nyt ole mitenkään erityisen miehisesti varustettu muutenkaan millään yltiöpäisellä työkaluvalikoimalla. Jo joo omistan myös sellaisen Biltemasta ostetun lenkkiavaimen, mutta 180 Nm:n momenttiin kiristämisessä siitä ei oikein ole apua. Lopputulemana siis, että normaaleilla pärjää, jos ei tee mitään täydellistä koneremonttia. Momenttiavaimet ovat aika kätevät. Luultavammin tarvitset kaksi kappaletta. Toisen pienille momenteille ja toiset isoille. Varikolta saa myös aina apua ja työkaluja lainaan, jos sattuu olemaan liikkeellä vaikka moottoripyörällä, eikä siksi ole työkaluja itsellään mukana.

Öljyt

Tämä on aihe, josta voit lukea itsesi uneen eri palstojen lähteistä. Ehkä tässä kannattaa pitää järki mukana ja tehdä se mikä itsestä parhaalta tuntuu. Itse olen vaihtanut/vaihdattanut öljyjä kaikkea 200 kilometrin ja 3000 kilometrin välissä ajon rasittavuudesta riippuen. Ensi kesänä uskon, että vaihdan öljyt varmaan noin 400 kilometrin eli noin neljän ratapäivän välein.

Apriliaan öljyt on helppo vaihtaa itse. Filtteri on helppo irroittaa, mutta kuusiokoloon tarvitsi hankkia sopiva pää, jotta sen sai momenttiavaimeen. Yllättäen Ducatin on vähän haasteelisempi tapaus. Öljyt saa helposti pois, mutta filtterin sijainti kyljessä kannen takana vaatii hieman erikoisvalmisteluja. Paras löytämäni tapa on suojata äänenvaimennin ja muut osat foliolla ja antaa pyörän seistä omalla jalallaan, jolloin se on kallellaan samalle puolelle, jossa filtteri on. Tällöin touhusta tulee vähiten öljyistä. Kiitokset näistä tipseistä Ridasjärven suuntaan Corsenerolle, jota ilman Ducatilla kilpaileminen olisi todella paljon haastavampaa!

Alustan huolto

Alusta kannattaa huollattaa kerran kauteen eli vaikka talvella. Varsinkin silloin, jos et tiedä milloin se on viimeksi tehty. Tämä antaa turvallisuutta niin radalle kuin liikenteeseenkin. Toki en usko, että alustaa välttämättä tarvitsee huoltaa joka vuosi, jos ajomäärä on maltillinen eikä tavoitteena ole mikään ääretön rata-attack. Itse en osaa alustaa huoltaa, mutta en ole kyllä yrittänytkään. Teetän sen ennemmin jollain toisella, joka tietää paremmin mitä tekee ja osaa asiansa.

Jousitus

Jousitus on renkaiden osalta toinen aihepiiri, josta riittää mielipiteitä tosi monella. Ai niin, kolmas oli se moottoriöljy, mutta ei mennä sinne. Katsokaa itse keskustelupalstoilta, jos kiinnostaa. Jousituksen säätö on omasta mielestäni aika vaikeaa, koska sen muuttamisen vaikutuksia on kokemattoman, lue minun, vaikea havaita. Muutosten havaitsemiseen tulisi olosuhteiden säilyä muuttumattomina kokeilukertojen välillä ja tämä on vaikeaa, jos ajoaika on vain 20 minuuttia kerrallaan. Seuraavalla setillä voi olla tapahtunut jotain muutoksia tai joudut ajamaan toisten perässä jonossa, jolloin havainnointi on haasteellista.

Jousituksen vaikutus on kuitenkin suuri pyörän hallittavuuteen ja renkaiden kulumiseen. Väärillä asetuksilla voi vahingossa tuhota oman renkaan vaikka jo yhden setin aikana, jos rengas oikein pahasti lähtee repimään. Tämä tapahtuu helpommin isoilla, tehokkailla pyörillä kuin kuussatasilla.

Oma kantani jousituksen suhteen on se, että jos et tiedä mitä olet tekemässä, niin älä tee mitään. Varmista, että pyörän iskarien jouset ovat jäykkyydeltään sinun painollesi sopivat ja säädä molempien päiden painaumat kohdilleen. Näillä pääsee jo aika lujaa eikä aika mene jousituksen turhaan säätämiseen. Tällöin voit keskittyä ajamiseen ja unohtaa turhan hifistelyn. Toki, jos se on sinulle osa harrastusta, niin anna mennä. Kovaa voi ajaa ihan perussetillä ja keskittyä ehkä niiden suurimpien eli omien toimien arviointiin ja niiden parantamiseen; ajolinja, kaasun käyttö, jarrutus ja ajoasento. Ainakin minulle noissa on kyllä ihan tarpeeksi.

9. Suomen radat

Suomessa on moottoriratoja yllättävän paljon, mikä on tietenkin harrastajien keskuudessa todella kiva asia. Toki osa radoista on hieman huonommassa kunnossa, mutta esimerkiksi Alastaroon saatiin täksi kesäksi uusi asfaltti. Muita ratoja Alastaron lisäksi ovat Kemora, Motopark, Botniaring ja Ahvenisto. Tietysti jännityksellä odotetaan myös Kymiringin mahdollista valmistumista. Toivotaan, että hanke toteutuu.

Ahvenisto

Tämä on oma kotiratani, jossa kävinkin alkuvuosina ahkerammin kuin nykyään. Käyntien vähentymiseen on ollut syynsä radan meluvaatimuksilla eli alle 95 dB. Kummatkaan pyöräni eivät tuon alle mene. Toinen syy on radan suojamuureilla, jotka ovat motoristille aika pelottavat, jos sattuu kaatumaan. Kaadon sattuessa on erittäin todennäköistä, että törmää joka kaiteeseen, seinään tai mäntyyn. Ahvenisto on ratana korkeuserojensa puolesta tosi hauska. Muutenkin siellä on hyvä harjoitella ajamista ajotekniikan osalta, kun paine ei ole ajan parantamisessa vaan hauskan pidossa ja harjoittelussa. Viime kesän eka ratapäivä oli Ahvenistolla ja se oli kyllä niin mukava kokemus, että aion tehdä saman myös tänä vuonna. Ducatin takarenkaassa saattaakin olla juuri sen verran pintaa että sillä yhden päivän Ahvenistolla ajelee. Ahveniston viehätys on osittain myös sen seinissä, sillä onhan se huikeeta ajaa siellä kypärä seinän lähellä viistäen!

Alastaro

Alastaro on minun osaltani eniten kiertämäni rata. Tähän on syynä radan suhteelisen läheinen sijainti sekä järjestettyjen ratapäivien runsas määrä. Alastarossa olen ajanut useamman tuhat kierrosta ja se näkyy välillä myös innostuksen puutteena. Nyt ensi kesän tunnelmia kohottaa uusi pinnoite ja uudet kanttarit. Vanhoissa tuntui, että polvi jäi niihin kiinni ja säikäytti pahan päiväisesti, kun niihin osui. Alastaron luonne on ennen ollut vähän sellainen stop and go –rata, kun ajettavat mutkat ovat sieltä puuttuneet. On jännä kokea miten rata muuttuu uuden pinnoitteen myötä.

Alastaron lähtösuora

Botniaring

Vuokrattaviin pilttuisiin mahtuu noin kuusi pyörää.

Jos halua hakea lujaa ajettavaa mutkaa, niin Botniaringiltä sellainen löytyy. ”Vauhtivasuriksi” ristitty pitkä vasen mutka on kyllä makea ajaa. Vauhtia siinä on yli 170 km/h ja täytyy myöntää, että sitä on mahtava ajaa. Botniaringin paras puoli minun mielestäni on radan pituus. Yksi kierros kestää parikymmentä sekuntia pidempään kuin muilla radoilla ja se on todella kivaa vaihtelua. Haasteena tällä radalla on sen kaukainen etäisyys ja vähäiset ratapäivien määrät. Itse olen ollut Botnialla vain kuusi ratapäivää, mikä on todella vähän. Lyhyttä rataa en ole ajanut ikinä.

Kemora

Vetelissä sijaitsee korkkiruuvien luvattu rata Kemora. Kemoran kierrosajat ovat Botniaringiä juuri vastakkaiset eli kaikkein pienimmät. Tämän vuoksi omasta mielestä rata ei kuulu suosikkeihin. Mutta siellä on tosi hauskat 180 asteen mutkat molempiin suuntiin ja tasainen asfaltti. Tämän vuoksi täällä on helppo saada polvi ekaa kertaa asfalttiin, jos se on jollakin tavoitteena. Kemoralle pääsee kesäisin hyvin ajamaan, kun ratapäiviä on aika reippaasti. Itse olen Kemoralla ollu varmaan noin 25 päivää. Kemoralla renkaita haittaa kuluminen toiselta puolelta eli päivän puolivälissä rengas kannattaa kääntää, jos sen haluaa käyttää molemmilta sivuilta loppuun asti.

Motopark

Päästiinkin listassa omaan suosikkiini eli Motoparkiin. Tämän on itselle kaiken hauskin rata. Keskinopeus on kova ja täällä on paljon kovaa ajettavia mutkia. Nopean kierroksen tuo kova keskivauhti. Täällä on ikävä kyllä aika paljon kuoppia ja heittoja radassa. Omasta mielestäni alalenkin nimi voisikin olla ”rodeokuja”. Silti tämä on todella hauska rata ajaa ja täällä ajaessa on vain pakko hymyillä ja keskittyä, sillä ajovirheen seurauksena saattaa löytää itsensä tai pyöränsä lammesta. Motoparkissa renkaasta loppuu myös toinen sivu Kemoran tapaan, mutta täällä se on vain juuri se toinen puoli kuin Kemorassa. Harmi etten ole päässyt ajamaan täällä kuin vasta viisi ratapäivää.

Kuvasta huomaa hyvin Motoparkin korkeuserot.

8. Radalla

Radalle tehtävät modifikaatiot

Pyörä ilman katteita huoltoon valmiina.

Seuraavan osion aiheet ovat osaltaan ajamiseen liittyviä parannuksia pyörään kuin yhtälailla sekä pyörän että kilparadan suojaamiseen tarkoitettuja suojia, joiden avulla pöyrä tai rata ei mene ajokelvottomaksi. Näillä voit siis laskea täystuhon riskiä ja pysyä kavereiden suosiossa, kun mahdollinen kaato ei keskeytä ajoja eikä radalta tarvitse siivota öljyjä.

En aio lietsoa mitään tarinaa siitä, että kaikki tulevat joskus kaatumaan jne. Mun mielestä se on aivan älyttömän väsynyt laulu. Se vaikka muut kaatuu ei tarkoita sitä, että itse pitää kaatua. Tottakai riski on aina olemassa, kun radalla ajaa, mutta eiköhän tätäkin lajia voi harrastaa ihan kaatumatta. Normaalistihan kaatoon on jonkilaiset syyt, jotka ovat tapahtumaketjun saaneet alulle. Itse olen radalla kaatunut yhden kerran hajonneen renkaanlämmittimen vuoksi. Virhe oli kuitenkin oma, koska en renkaiden lämpötilaa liikkeelle lähtiessäni tarkastanut. Ärsyttää vieläkin, mutta eiköhän oppi mennyt nyt kerrasta perille. Älä tee samoin!

Kiinteän tapin lyhennys

Pakolliset

Jos haluaa mennä radalle, niin omasta mielestäni pyörään kannattaa tehdä muutama pieni viilaus. Jos vakiovarusteisiin ei kuulu säädettäviä jalkatappeja, tarpeeksi lyhyttä kaasua (pikakaasu) ja moottorinposkisuojia, niin ne kannattaa hankkia. Säädettävillä tapeilla saa yleensä kiinteät tapit (riippuen sarjasta), jotka suojaavat pyörää ja antavat paremman sekä pitävämmän ajoasennon. Pikakaasu on välttämätön jos tuntuu, että kaasua ei saa pienillä suoranpätkillä pohjaan. Itselläni tämä on Panigalessa vakiona ok, mutta kun Aprilian kaasusta jää 30% käyttämättä ja täyden kaasun ottaminen vaatii toista kierrosta kaasusta niin se alkaa pikku hiljaa nakertaa. Toki onhan toikin eräänlainen ”wheelie control”.

Pyörän välityksiä joutuu luultavammin jossain vaiheessa tihentämään. Perusvälitykset ovat pyörämallista riippumatta Suomen radoille lähes järestäin liian pitkät. Tämä muutos vaatii siis rattaiden vaihtoa ja usein myös ketjujen vaihdon muuttuneen ketjumitan vuoksi. Parhaan suhteen löytää eri palstoilta tai sitten jossain päin nettiä olevien laskureiden avulla. Niillä pystyy laskemaan teoreettisen huippunopeuden. Mikä on sopiva maksimi Suomen radoille? Se riippuu omasta menohalusta. Jos laittaa sen johonkin 250-260 km/h:n nurkille, niin ei kai mene kovin pieleen. Joku vaihtaa välityksiä ratojen perusteella. Mulle riittää se sopivin kaikille radoille. Suurin nopeus tullee Motoparkkiin ja sitä käytän itse mittatikkuna tai siis sain tiedon Tomilta, joten kiitos vaan avusta tässäkin asiassa!

Lankarulla, siirrettävät jalkatapit ja vakiota suurempi takaratas.

Olisi kiva olla

Akselinsuojat ovat bonusta, mutta ei pakolliset. Itse käytän näitä etuakselin yhteydessä. Nämä suojaavat kaatuessa kivasti kaikkea akselien ympärillä, mutta myös hidastavat renkaiden irroittamista kaksi minuuttia per akseli. Jos tällä matikalla haluaa laskea, niin pääsee jonkilaiseen lopputulemaan näiden tarpeellisuudesta versus ajallinen tappio. Tai siis ainakin jälkimmäisestä, koska niiden tarpeellisuuden laskentaan ei edellinen anna ohjetta. Omasta mielestäni suojien hinta ei ole kauhean kova niiden hyötyyn nähden, joten tee niin tai näin, asialla ei ole kauheasti merkitystä.

Toiset katteet antavat mahdollisuuden tehdä soveltavia maalauksia tai teippauksia alkuperäisten odottaessa tulevaa pyörän omistajaa mukavasti autotallin hyllyllä. Tämän lisäksi kisaisemmat katteet (lasikuitukatteet) ovat normaalisti pikakiinnikkeillä nopeammat irroittaa ja laittaa paikalleen. Tämän lisäksi alakatteet on rakennettu niin, että vahingon sattuessa ne keräävät nesteet ”alakaukaloon” ja näin ollen et saa varilkolta ikäviä katseita ja aiheuta tuhansia hikipisaroita, kun ”ratakaverit” harjaavat pöyrästäsi valuneita nesteitä keskellä aurinkoista ratapäivää radalta sen sijaan, että pyyhältäisivät siellä itse miljoonaa tai sitten vaan vetäisivät makkaraperuinoita varjossa. Niin tai näin, kumpaakaan edellisistä ei saa hyvän rataetiketin mukaan rikkoa. Joskus jopa tuo makkaraperuna on noista vaihtoehdoista se houkuttavampi ja aiheuttaa vähemmän todellisuuden havaitsemista siitä, että välttämättä kovista puheista itsestä ja omista ajotaidoista, ei ehkä sittenkään ole se Riihimäen Rossi.

Kuvassa lasikuituiset katteet pikakiinnikkeillä.

Tulee vauhdin myötä pakolliseksi

Siinä vaiheessa kun huomaa rataa kiertäessä harmitelleensa lämmittelykierrosten aikana miksi ei itse voi päästää menemään samalla tavalla kuin osa kuljettajista, on liian myöhäistä. Seuraavaksi huomaat, että olet asentanut pyörään lankarullat, renkaanlämmittimet ovat paikallaan ja pyörä lepää pukeilla. Tällöin luonto kiittää ja ilmasto lämpenee. Edellisiä varusteita ei voi olla hankkimatta, jos suinkin haluaa ajaa enemmän. Tämä siksi, että tällöin maksetuista ratapäivistä saa samalla rahalla enemmän kierroksia irti ja hupi alkaa heti varikon portilta ensimmäisestä kierroksesta lähtien.

Edellisessä on kuitenkin sellainen pieni juttu mikä tekee harrastuksesta ehkä vähän vakavamman. Nimittäin tällöin olet menettänyt mahdollisuuden saapua ratapäiville omalla pyörälläsi. Noita kaikkia ei nimittäin enää laiteta reppuun ja vaan ajella paikalle. Varustepack on siis täydennetty peräkärryllä, pakulla tai ikuisella kiitollisuuden velalla jollekin henkilölle, joka pyöräsi on paikalle kuljettanut. Itse olen käyttänyt avokärryä. Sen miinuspuolena on sadekelin roiskeet, mutta plussana helppous, hinta ja mahdollisuus laittaa kyytiin kaksi pyörää helpolla tavalla.  

Pyörä valmiina seuraavaa settiä varten!

Renkaat

Tämän olisi voinut laittaa moneenkin eri paikkaan, mutta koska otsikon, renkaat, merkitys on aika iso, jos ei muuten niin ainakin rahassa ja kapitalistien maailmassa se merkitsee paljon, niin varataan tällä aivan oma kappale. Jonkun mielestä renkaat olisi pitänyt luokitella kohtaan ”tulee vauhdin myötä pakolliseksi”, mutta ainahan sitä jotkut renkaat on alla.

Millä renkailla olisi hyvä aloittaa?

Motoparkin huumaa.

Kaikilla renkailla voi periaatteessa mennä radalle ja tämä on itseasiassa ihan suositeltavaa. Itse en ainakaan alkuun suosittele erikseen ostamaan uusia renkaita ekalle ratapäivälle vaan käymään siellä ajamassa niillä renkailla mitkä nyt alla sattuu olemaan. Tämän jälkeen kannattaa miettiä haluaako harrastusta jatkaa radalla, kadulla vai molemmilla areenoilla. En silti kehoita menemään radalle kuluneilla tai muuten huonokuntoisilla renkailla, sillä se nyt vaan on yleisesti tyhmää tai no, saahan sitä mennä. Itse olen ajanut radalla joskus melkoisella touring-kumeilla, jotka oli laitettu R6:n renkaiksi. Ostin pyörän käytettynä ja joku oli nähnyt viisaammaksi laittaa alle sellaiset renkaat, että ajaminen oli myös sateella mahdollista.

Täytyy näin myöhemmiin todeta, että sadetta olisi voinut tulla aika reippaasti ja pitoa olisi löytynyt. Näin myöhemmin en kyllä enää vastaavilla renkailla uskaltaisi Ahveniston radalla kurvailla. Olihan siinä kyllä reippaasti pintaa ja kuluma oli olematonta. Pitoa en silloin oikein osannut niin miettiä. Tässä onkin tämän oman juttuni jakamisen peruste. Jos joku tämän tekstin perusteella ymmärtää jättää tuonkin riskin ottamatta, että on näitä tekstejä lukenut, niin se olisi hienoa!

Ai niin, takaisin aiheseen ja renkaisiin. Itse ajelin alkuun pari kesää käyttäen Pirellin Supercorsa SP –renkaita. Ne ovat sellaiset ratailuun/nopeampaan ajoon sopivat renkaat, jotka voi ajaa lämpimäksi muutamalla lämmittelykierroksella. Alkuun ei itsellä ollut lämppäreitä ja paikalle saavuin pyörällä ajamalla näillä renkailla. Renkaissa oli mielestäni hyvä pito, mutta aika nopeasti saattoivat jossain vaiheessa alkaa repeämään, kun kulutuspinnasta oli puolet mennyt. Syynä lienee liian kallellaan kaasun avaaminen tai joku muu. Tähän saa aina mielenkiintoisia näkemyksiä varikolla, mutta syytä on haastava korjata. Syynä ovat useimmin kuullut: väärä paine, väärä seos, liikaa reboundia, jousitus muuten tai ajotyyli. Ota siitä sitten selvää mikä olisi oikea toimenpide!

Ajelua Kemorassa.

Valaistuminen

Siinä vaiheessa kun olet kaksi kesää ajellut noilla renkailla, jotka maksavat melkein saman verran kuin seosrenkaat (no ei kyllä maksa, mutta kelpaa perusteluna omaan kirjanpitoon), huomaat kahden kokeneemman ratakaverin kysyvän sinulta, että miksi et aja seosrenkailla? Tässä kohtaa kiitos menee Antille ja Juhalle, joiden neuvoista ja hyvästä ystävyydestä olen enemmän kuin kiitollinen. Varsinkin koska lukuisat vinkit ja keskustelut ovat koskeneet muutakin kuin tätä kaiket-rahat-syövää-harrastusta. Tulkoon seosrenkaat!

Toinen elämä

Seosrenkaita koettaneena ei ole enää paluuta vanhaan. Älkää nyt olettako, että kannattaa heti lähteä ajamaan radalle seosrenkailla, jos ei ole parempaa kokemusta rata-ajosta. Tai siis saahan sitä tehdä mitä haluaa, mutta itse luulen, että ilman aiempaa kokemusta ajamisesta muilla renkailla en olisi samaa hyötyä niistä saanut. Ajoin seosrenkailla ekan kerran Botnialla, mutta jostain syystä (ehkä kylmästä säästä johtuen) ajaminen ei siellä ollut mitenkään erikoista. Mutta kun pääsin ekaa kertaa Motoparkkiin allani Bridgestonen seosrenkaat, niin tuntui, että pyörää sai heittää mutkiin miten lujaa vaan ja renkaat pysyivät radassa kuin purkka! Kyseessähän oli tietenkin säästörahalla hankitut käytetyt renkaat ja pyöränä mielestäni keskeltä-ylileveä Yamaha R6. Oli aika makea fiilis kokea tuo valaistuminen eli toinen elämä radalla! Ja joo, olisihan sitä varmaan voinut noilla renkailla jo aiemminkin ajaa. Ehkä tässä taas jotain vinkkiä, jos tätä siirtymistä seosrenkaisiin joku toinen pohtii.

Seosrenkaat eivät muuten sitten toimi, jos niitä ei saa ajamalla pidettyä tarpeeksi kuumana. Väärä toimintalämpötila saattaa aiheuttaa repämiä ja pilata renkaat heti kerrasta eli sulattaa sen muutaman sataeuroa vartissa. Tää ei oo mitään pelottelua, mutta renkaan pilaantuminen tuolla tavoin voi joskus harmittaa. Siksi käytetyillä renkailla voi olla hyvä aloittaa kokeilu. Ja mun teknisiin neuvoihin tai kommentteihin kannattaa suhtautua sitten varauksella, sillä en ole niissä mestari. Toki en ole sitä väittänytkään, joten sinä joka mietit nyt napakan palautteen kirjoittamista mieti uudelleen. En nimittäin väitä kirjoitukseni perustuvan mihinkään faktaan vaan pelkään omaan mielipiteeseeni ja siihen lienen oikeutettu myös tällä palstalla ilman sen kummempaa näyttöä.

Mikä merkki?

Toiset vannovat renkaissa Dunlopin nimeen ja toiset taas Pirellin. Se minkä nimeen vannoo ei ole mielestäni merkitystä. Oman kokemukseni mukaan sitä tottuu ajamaan jollain merkillä ja siitä poistuminen onkin sitten hankalampaa. Nimittäin renkaat ovat aika kalliita eikä niitä tai kesän ratapäiviä ole kovin paljoa tuhlattavaksi. Näin ollen tavallisen ratailijan on haastavaa kuvitella testaavansa useampaa merkkiä saman päivän aikana, testien jälkeen analysoida kokemuksensa ja päättää sitten mitkä renkaat olivat parhaat.

joidenkin mukaan kalliimpi Dunlop kestää huomattavasti pidempään kuin joku toinen merkki. Minulla ei ole Dunlopista kokemusta. Seosrenkaina minulla on ollut Bridgestonen renkaita sekä Pirellejä. Viime kesän ajoin pelkästään Pirelleillä. Ducatissa oli renkaina Supercorsan seos SC1 sekä edessä että takana. Aprilialla oli takarenkaana Superbike SC1, joka oli itselleni ensimmäinen kokemus täysin kuviottomaan renkaaseen.

Oma mielipiteeni onkin, että merkillä ei sinänsä ole väliä kunhan se vain tuntuu hyvältä ja renkaan käyttäytymiseen on rakentunut luottamus. Luultavammin voisin itsekin ajaa monella eri merkillä ja saisin ajettua samoja aikoja renkaista riippumatta. En kuitenkaan tarkoita etteikö renkaiden välillä ole mitään eroja tai olisi sama millä renkailla ajaa vaan sitä, että joku ajaa Pirellillä ja toinen Dunlopilla eikä sillä ole mitään väliä. Kumpikin tai jopa jokin kolmas merkki, on ihan jees!

Varikolla

Botnialla on myös vuokrattavia varikkopilttuita. Ihanaa luksusta!

Koko aikaa ei radoilla ajeta, joten myös varikkoalueella on omat juttunsa mitä tulee miettiä. Tai no, ei välttämättä. Jos tulee paikalle omalla pyörällä, niin repussa ei välttämättä tarvitse olla mitään mukana eli koko repun voi unohtaa. Ruokaa ja juomaa saa usein ostettua varikkoalueiden kioskeista tai ravintoloista. Itse pakkaan mukaan ratatarvikkeiden lisäksi yleensä eväät ja kuivaa vaatetta. Tämän lisäksi raahaan mukana telttakatosta 3x3m (kiitos Anssi lainasta), jonka alla on suojaa niin auringolta kuin sateeltakin. Mukavuutta lisääviä elementtejä ovat lisäksi tuoli, eteismatto pukemista varten, iso kello ja mitä nyt kukin luulee tarvitsevansa olonsa kohentamiseksi. Joillain on mukana mm. poppivehkeet, jääkaappi ja kahvinkeitin.

Onko rata-ajo fyysisesti rasittavaa?

Ratavuoro on usein jaettu joko kolmeen tai neljään ryhmään eri nopeuksien mukaan. Ryhmät ajavat aina 20 minuuttia kerrallaan ja odottavat taas sitten kiertävästi omaa uutta vuoroa. Alkuun kannattaa aloittaa hitaimmasta ryhmästä ja edetä siitä sitten kohti nopeinta ryhmää, jos se on tavoitteena. Omasta mielestäni etenemistä tärkeämpää on ajaa siinä ryhmässä mikä tuntuu hyvältä ja mistä itse nauttii. Ryhmä on silloin oikea kun sinua ei kauhean moni ohita ja itse teet mahdollisesti muutamia ohituksia.

Omasta mielestäni rata-ajo ei välttämättä alkuun tunnu niin rasittavalta, mutta kun vauhti kasvaa ja ryhmä muuttuu nopeampaan, niin rasituksen määrä lisääntyy merkittävästi. Tällöin ajopäivän jälkeen ovat kipeänä käsivarret, ojentajat, selkä, kyljet ja jalat. Venytellä pitää paljon päiviä ennen ja jälkeen, jos haluaa pysyä vetreänä. Aina kauden alussa kipeentyy myös niska, mutta se vahvistuu ajojen myötä eikä mielestäni tunnu enää samalta loppukaudesta. Ennen ajoin joskus myös kolmen päivän jaksoja peräkkäin ja päivässä noin viisi tai kuusi settiä, mutta enää en kolmea päivää halua ajaa. Kahden päivän jälkeen on saanut jo tarpeeksi ajamisesta ja paikat ovat usein aika kipeät, että ei oikein enää huvita/jaksa ajaa. Toki jos ajaa vähemmän joka päivä, niin sitten tuo on kyllä mahdollista.

Rasitusta usein lisää ajajan jännitys. Alkuun kahvoja puristaa hullun lailla eikä muista edes hengittää, joka pidemmän päälle ei ole niin hyvä juttu. Ajoa ei myöskään muista rentouttaa, jonka vuoksi sitä jännittää niitäkin lihaksia mitkä voisivat olla sillä hetkellä levossa. Esimerkkinä mutkaa ajaessa sisäpuolen käsi voi olla todella rentona, mutta jos jatkuvasti on jännitys päällä molemmissa käsissä, niin viimeistään viimeisillä kierroksilla ja päivän edetessä rasitus kertaantuu eikä ajo enää suju niin hyvin kuin päivän alkuvaiheessa. Sykkeet ovat ajaessa aika korkealla. Tämä on toki ajajakohtaista, mutta tätä nostaa myös jännittäminen.

Miten radalla pääsee ajamaan?

Moottoriradalle voi mennä ajamaan joko niin että rata on vapaana, siellä on jokin avoin harjoitteluvuoro tai sen on varannut jokin yritys, yhdistys tai kerho, joka myy omaan tapahtumaansa sitten lippuja kaikille halukaille motoristeille. Itse suosin lähes pelkästään tuota viimeistä vaihtoehtoa. Ratapäiviä järjestää tällä hetkellä ainakin MC Muoviluoti, Org ja MP Tuki.  Rata-ajon säännöistä ja rata-ajamisesta on paljon juttua esim. Moottoripyörä.Orgin sivuilla. Kannattaa käydä sieltä lukemassa vaikka rata-ajon ABC. Myös eri ratojen ylläpitäjät pitävät nettisivuillaan varauskalenteria.

Kemoran katsomon suoran jälkeinen oikea.

7. Motoristin varusteet

Varusteet

Varusteissa on paljon valinnanvaraa. Alla on muutama vinkki ja omat varusteeni kerrottuna, jos niistä on jollekin iloa. Näihin saa uppomaan paljon rahaa, jos vaan haluaa. Välillä voi tehdä joitain löytöjä ja säästää satasia. Ehkä oma vinkkini tähän osioon olisi se, että osta kerralla oikeanlaiset ja paremmat varusteet, niin säästät rahaa. Harmi vaan, että se kokemus pitää ehkä itse hankkia, koska miten muuten voi tietää paremmasta, jos ei ole kokeillut sitä huonompaa?

Kypärä

Tässä olisi kannattanut luottaa sanontaan ”Rahalla saa jne.”. Jos olisin tiennyt, niin olisin suoraan ostanut Shoein X-Spirit III:n. Tässä kypärässä on mielestäni paras näkökenttä minkä olen kokenut. Paino lienee keskiväliltä. Jos mietit kypärän ostoa ja rahasta on tiukkaa, niin en tiedä onko tämä silloin paras vaihtoehto. Toki nyt kun lasken yhteen edellisten kahden kypäräni hankintahinnat, niin niiden hinnalla olisi ostanut kerrasta tämän. Nyt olen tuhlannut rahan tuplasti. Viisasta vai tyhmää, kerro sinä!

X-Spirit III

Ennen tätä olen ajanut Shoein kypärällä, oisko ollut 1100 vai mikä lienee se malli. Tämän jättäneenä ei paljoa vanhat mallit jää mieleen. Toki ajan sillä vielä enduroa käyttäessäni, sillä siihen se sopii vallan mainiosti. Aiemmin mulla on ollut myös Sharkin kypärä, jonka ehdottamasti paras ominaisuus oli integroitu aurinkovisiiri. Muuten kypärä oli aika meluisa ja siitä hajosi heti tuuletusaukon säätömekanismi. Yhden kerran vaihdoin sen takuuseen. Toista kertaa en viitsinyt, kun taisi enemmän olla ominaisuus eikä se nyt käytännössä ajoa haitannut. Joku räppänä on ajaessa pakko pitää kuitenkin auki, jos meinaa antaa ilman kiertää.

Omaan päähän ei Arai tai Schuhbert sopinut millään. Arain näkökenttä oli liian pieni ja pään muoto ei vain sopinut kuoreen. Schubertista odotin pelastajaa, mutta saksalainen ei tällä kertaa vakuuttanut ja niinpä jouduin pettymään. En ole varma, mutta väittäisin huippumallien olevan hyviä merkistä riippumatta. Mieti omaa kuulaasi ja sovita malleja ennen ostoa. Muista vaan, että hyvää ei saa halvalla ja jostain syystä ne tosikuskitkin ajavat niillä kalliilla versioilla. Toki, jos itse ajaisin työkseni, niin en varmaan sponsorisyistä silti ajaisi sillä halvemmalla versiolla.

Ajopuku

Tää onkin mielenkiintoinen kohta. Vaihtoehtoja on todella paljon ja eroja löytyy niin materiaalien kuin suojaavuudenkin osalta mielettömästi. Itse olen alkuun ostanut kankaiset housut ja takin. Merkki oli MP Asu. Aluksi ajoin siis noilla kadulla nakupyörällä. Nykyäänkin käytän yhä noita samoja varusteita, mutta nyt vaan ajellessani hiekkateitä tai polkuja pitkin. Ne käyvät siihen tarkoitukseen vallan mainiosti.

Tämän jälkeen ostin itselleni Sweepin nahkaiset housut ja takin, jotka sai yhdistettyä toisiinsa vetoketjulla. Nämä toimivat kadulla tosi hyvin. Ilmavirta on paljon pienempi eikä häiritse ajoa niin voimakkaasti kun vaatteet on tiukemmat ja enemmän vartalonmyötäiset. Ekat rata-ajotkin tein käyttäen näitä varusteita. Näillä varusteilla ei itselläni olekaan enää ollut käyttöä, kun en jaksa asfalttiteillä enää ajella ja radalla suojaavuus ei taas ole nahkaisen yksiosaisen puvun tasolla. Omasta mielestä tämä vaihtoehto oli iso parannus kankaiseen ajoasuun verrattuna.

Tästä tullaankin taas siihen viimeiseen eli nykyiseen ajopukuun. Se on Sweepin yksiosainen nahkapuku, joka on ulkomuodostaan huolimatta ehdottomasti paras asu ajamiseen niin mukavuuden kuin suojaavuudenkin osalta. Puvun alla olen pitänyt aluskerrastoa, jonka materiaalin voi valita oman mielen mukaan. Itse tykkään villasta valmistetusta kerrastosta. Nyt joku jo miettii, et mitä järkee sinne alle on tuollaista kerrastoa laittaa? Itse olen huomannut, et on paljon kivempaa hikoilla kerrasto märäksi ja pestä sitä, kun pitää nahkapukua puhtaana kun sitä ei oikein saa pesukoneeseen. Tämän lisäksi kerrasto on ainoa keino minkä avulla sen nahkapuvun saa ajon jälkeen helposti pois päältä. Hikoiltu kroppa ja tiukka nahkapuku on keskenään aika huono yhtälö. Ainakaan ilman kaveria niitä ei saa erilleen.

Nahkapuvun suojaavuus on muita parempi, koska se pysyy paremmin paikallaan eli tällöin myös suojat pysyvät oikeilla paikallaan. Kankaiset asut ovat yleensä aika väljiä ja tällöin mahdollisessa ikävässä rumpukuivausta muistuttavassa tilanteessa suojat tuskin pysyvät siinä kohtaa kuin mitä niiden olisi ollut tarkoitus suojata. Nahkapuvun polvipaloja pitää vaan hankkia aina kulumisen mukaan. Itselläni yhdet palat riittävät hyvin yhden kauden. Itse en laahaa polvea asfaltissa ja nostankin jalkaa yleensä ylemmäksi sen jälkeen kun tunnen sen ottavan radan pintaan. Voihan niitä toki laahatakin, jos haluaa paloja ostaa ja vaihdella.

Saappaat

Taas on vaihtoehtoja paljon mistä valita. Itselläni on Geanren vetdenpitävät saappaat enduroajeluun. Ovat hyvät jalkaan, mutta ei suojaa mitenkään erityisesti maastoajossa kuten jotkut siihen suunnitellut saappaat. Rata-ajossa pidän Alpinestarsin Supertech R –saappaita. Ne ovat omasta mielestäni todella hyvät. Niissä on erikseen sisäsaapas ja ulkokuori. Itse joudun vaihtamaan saappaiden reunojen kulutuspaloja aika usein. Kenties en osaa pitää jalkoja oikeassa paikassa, mutta paloja menee kaudessa ehkä neljät. Toki vaihdepoljinkin näyttää Ducatissa kuluneen päästään, joten ei ihme ettei sinne oikein jalkakaan mahdu. Saappaiden ainoa huono puoli on niiden pohja. Sitä ei nimittäin saa joidenkin toisten saappaiden tapaan vaihdettua. Siirrettävien jalkatappien päät ovat usein aika terävät ja saattavat syödä ajan myötä saappaan pohjaan reiän. Tätä varten viilasinkin vähän tappeja tylsemmäksi samalla kun otan uudet saappaat ensi kesää varten käyttöön. Vanhoista kun meni se pohja rikki.

Hanskat

Hanskat ovat kaikkein vaikein varuste! Monet hanskat tuntuvat liikkeessä hyvältä kädessä, mutta ajaessa niillä pidempään ja useamman kerran voi totuus olla jotain muuta. Jotkut hanskat jättävät kämmeneen rypyn, joka saattaa tehdä ajamisesta mahdotonta. Toiset taas saattavat venyä ja tällöin hanskoista tulee liian isot. Jotkut taas eivät veny tai muotoudu niin paljoa kuin liikkeessä ajattelee ja jäävät siten liian pieniksi. Tai siis pysyvät pienenä, koska sitähän ne olivat alunperinkin. Lopullinen naula arkkuun on hanskojen hinta. Hyvät hanskat kun maksavat noin 100-200 euroa eli kovin montaa väärää ostosta ei haluaisi tehdä. Hanskoilla on kuitenkin itse ajamiseen järkyttävävän iso vaikutus. Itse pidän mahdollisimman ohuista kämmenpuolista parhaimman tuntuman takaamiseksi.

Ajoin monta kautta Richan suht’ edullisilla hanskoilla, jotka olivat muokkautuneet täydellisiksi käteeni. Ne olivat enemmän sellaiset katuhanskat suojaavilla kumiosilla eikä nahka ollut kämmenissä ohuen ohutta vaan pikemminkin täydellisesti muotoutunutta. Kun kaaduin radalla ekan kerran ja käsi jäi tangon ja asfaltin väliin, niin opin arvostamaan enemmän myös hanskan suojaavuutta. Nykyään ajan Sweepin rataisimmalla hanskalla, joissa on ohut kämmen. En kuitenkaan ole saanut niitä vielä täysin muokattua omaan käteeni sopiviksi ja kahden ratapäivän jälkeen saankin tyhjentää kämmeneen tulleen rakon. Toki en tiedä miten Sweepin hanskat suojaavat kaadon sattuessa, mutta ainakin ulkoisesti suojien määrä on eri luokkaa kuin edellisissä hanskoissani.

Selkä- ja rintasuoja

Kannattaa opetella saman tien käyttämään selkäsuojaa varusteiden alla ajaa sitten maantiellä tai radalla. Usessa ajotakissa on jonkinlainen suoja asennettuna takkiin valmiiksi. Itse kuitenkin suosittelen tuon poistamista ja käyttämään ennemmin erillistä selkäsuojaa, jossa on vyötärökiinnitys ja reppuhenkiset olkaimet. Kun suojan käyttöön tottuu, niin ilman sitä ajaminen tuntuu oudolta ja jotenkin turvattomalta. Itselläni on ollut Dainesen selkäsuoja, joka oli mielestäni parempi kuin nykyinen Sweep, jota käytän. Väitän, että erillinen selkäsuoja pysyy paremmin paikallaan, jos sitä joskus ikävän paikan tullen tulisi tarvitsemaan.

Liivimallinen rinta/selkäsuoja

Rintasuojaa käytän itse vaan radalla, jossa sen saa pysymään hyvin paikallaan tiukan ajopuvun alla. Muuten irralista suojaa en käytä endurolla ajaessa, mutta olen aikanaan saanut lahjaksi Alpinestarsin selkä/rintasuojan yhdistelmän, jota käytän säännöllisesti. Käytännössä kyse on liivistä. Itselläni tuo liivi ei millään mahdu yksiosaisen radalla käytettävän nahkapuvun alle, joten senkään vuoksi en sitä voi itse radalla käyttää. Olen kyllä nähnyt, että jollain on myös sellainen ratailussakin käytössä. Kyse lieneekin siis enemmän tottumisesta ja mistä itse pitää.

Ajanottolaite

Muutaman kierroksen radalla ajaneena sitä alkaa pohtimaan, että mihinköhän aikaan sitä rataa kiertää. Ekan kerran sitä pyytää kaveria kellottamaan kierroksia maalisuoralla, mutta jossain vaiheessa on pakko saada tarkempaa tietoa omasto nopeudesta muihin nähden. Tällöin on koukku nielaistu kiduksiin asti. On nimittäin järjettömän koukuttavaa seurata omia kierrosaikoja ja huomata parantuneet ajat kesän edetessä. Aikojen kehittyminen on aivan varmaa, jos liikkeelle lähdetään hitaasta ryhmästä. Kaiken tämän rekisteröimiseen tarvitaan tietenkin jonkinlainen ajanottolaite.

Itse olen saanut maailman parhaimman isänpäivälahjan ja se oli Qtarzin ajanottolaite. Kiitos tästä vaan Virvelle. Laitteessa on itsessään GPS ja se tallentaa kaikki ajotapahtumat, jonka jälkeen data puretaan mukana tulleeseen tietokoneohjelmaan, jossa kierroksia pääsee sitten tarkastelemaan tarkemmin. Minulle laite on riittänyt vallan hyvin. Toiset ovat laitetta tai sen ohjelmaa moittineet. Itselläni ei siitä ole pahemmin mitään kritisoitavaa kun sain sen lahjaksi enkä maksanut sen kallista hankintahintaa.

Nyt jos joutuisin ostamaan uuden ajanottolaitteen, niin ostaisin varmaan jonkun GPS-mokkulan ja yhdistäisin sen Race Chronoon puhelimessa. Tämä on yleisimmin käytetty systeemi kierrosaikojen seurantaan. Sen vuoksi siihen löytyy teknistä tukea ja vertailua sektoriajoissa muita laitteita runsaammin. Käytön miinuksena näyttää vierestä seuranneena olevan kahden laitteen käyttäminen ajossa, kun taas Qstarz toimii itsenäisesti ilman lisälaitteita.

Action-kamera

Pienellä videokameralla on kiva tallentaa omaa menoa kurvien tiimellyksessä. Ainakin sieltä on helppo havaita omia parannuskohteita ja huomata omien jarrupaikkojen aikainen sijainti. Näin ollen väitän, että oman kehittymisen kannalta omaa ajoa kannattaa nauhoittaa. Tallenteita on myös helppo näyttää muille ja saada näin neuvoja ajamiseen myös varikolla. Monet halukkaat kyllä antavat varmasti omia näkemyksiään toisen ajosta pyydettäessä. Tällöin pitää vaan muistaa kaksi asiaa: ole avoin sinua koskevan palautteen suhteen, koska sitähän olet pyytänyt ja toisen näkemys ei välttämättä ole ainoa totuus, vaan toisen henkilön kokemuksen perusteella kasvanut mielipide. Itsellänin on käytössä Go Pron joku versio, oisko kolmonen ja se on toiminut ihan ok.

Peräkärry

Tämä eli peräkärry tai pakettiauto on ratoja kesäisin kiertävän harrastajan pakko-ostos. Jossakin vaiheessa ei enää ajamalla voi siirtyä tapahtumapaikalle ja silloin joutuu tämän hankinan tekemään. Lisäksi pitää tietenkin olla jonkinlainen ramppi ja mahdollisesti etupyörän lukitseva kuljetusteline. Pyörän sitomiseen pitää vielä hankkia liinoja tai muita kiinnitysvälineitä, joilla saadaan pyörä pysymään paikoillaan siirtymän ajan.

Kärryjä on monenlaisia. Joillain on umpinaisia kuljetuskärryjä, toisilla on perinteisiä kuomullisia peräkärryjä tai sitten on vaikka meikäläinen joka käyttää siihen ihan vaan avokärryä. Avokärryllä olen mennyt siksi, että siihen sai kätevästi kaksi pyörää kyytiin, kun kahvat pystyivät tulemaan molempien laitojen yli. Edessä oli puusta tehty sovituskappale, joka toi toisen pyörän enemmän taakse ja molempien etupyörien kohdalla telineet. Näin kahvat eivät olleet samalla kohtaa vaan hivenen limittäin. Ja tietenkin avokärry on kaiken edullisin vaihtoehto, jos kuljetusvälineen haluaa itse omistaa. Pakettiautoja voi myös luonnollisesti vuokrata.

6. Omat rakkaat pyöräni

Kalusto

Kalustoksi ratailuun voi hankkia hyvinkin erilaisen laitteen. Joku harrastaa hieman vanhemmalla pyörällä ja jollekin kelpaa vain uusin peli. Itse olen kokeillut noista vähän molempia, mutta enemmän jälkimmäistä. Jos ostaa käytetyn pyörän, niin siitä saattaa löytyä jotain odottamatonta, minkä edellinen ostaja on unohtanut mainita. Tällöin halpana pidetyn hinnan tuoma hurmio saattaa kääntyä kalliimman huoltolaskun tuomaksi realiteetiksi – halvalla saa harvoin hyvää. Toki käytetyssä on paljon hyvääkin: ratakilkkeet saattavat olla kaikki valmiina, pyörän arvo ei enää laske voimakkaasti ja pyörän mahdolliset vauriot eivät harmita niin paljoa. Yleisimmät pyörät ratailussa ovat 600 ja 1000-kuutioisia kyykkyjä. Toki radalla voi ja kannattaa käydä myös muilla kuin kyykkypyörillä. Samat fiilikset saa ja ajotaito karttuu niilläkin. Lähes kaikki peruspyörät ovat jo vakiona sellaisessa iskussa, että niillä voi huoletta mennä radoille kurvailemaan eikä niistä lopu tehot tai jarrut kesken.

Oma pyörä, Aprilia RSV4

Aprilia on erinomainen italialaisten luoma täsmätyökalu ratapäivien valloittamiseen. Pyörä on vuosimallia 2015, jolloin siihen tuli moottoriin isot päivitykset ja teho kasvoi yli kahdensadan hevosvoiman. Pyörä on erittäin helppo ajettava, jossa on erinomainen alusta ja loistavat jarrut. Itse ostin pyörän uutena ja otin mukaan Race Packin, jonka myötä pöyrään tuli Öhlinsin alusta ja ohjausiskunvaimennin sekä taotut vanteet.

Aprilia kotimatkallaan

Aprilian muokkauksia ovat tällä hetkellä siirrettävät Lightechin jalkatapit käännetyllä vaihdekaaviolla (eli ykkönen on ylhäällä ja muuta alhalla), etuakselin suoja, moottorin poskisuojat, Race Ecu, toinen takavanne, SC-Projectin titaaninen väliputki ja äänenvaimennin. Noiden lisäksi tuohon on pakko vaihtaa lyhyemmät välitykset, kun Alastaron suoralla ei tartte vaihtaa kolmosta isommalle. Kaasun liike on myös mulle liian pitkä ja vaatii pikakaasun, jotta sen saa kunnolla auki jokaisella suoran pätkällä. CRC:n katteet vaihtuvat myös alkuperäisten tilalle, koska ne ovat kätevämmät huoltotoimenpiteitä tehdessä ja samalla niihin saa tehtyä hyvät tarrakuviot ja tietenkin kilpanumeron.

Oma pyörä, Panigale 899

Ai että, tätä kelpaa katsella. Hankin tämän pyörän sillä periaatteella, että kyllä jokaisen motoristin tulee omistaa yksi Ducati jossain vaiheessa elämäänsä. Päätin ostosta ja säästin rahat järjestelmällisesti, niin että sain tämän omakseni heinäkuussa 2014. Ducatilla voi ajella niin kaupungilla kuin nelinumeroisella asfalttitiellä ja molemmat tuntuvat hyvältä. Ducatilla voi ajaa hiljaa nautiskellen kyydistö nauttien ja tietää olevansa elossa.

Mietiskelin, et Ducatihan on melkein vakio kuosissaan, mutta onhan siihenkin tehty jo yhtä ja toista. Siinä on toiset katteet ja teipit, siirrettävät jalkatappisarjat ovat Lightechiltä käännetyllä kaaviolla, moottori on ohjelmoitu Rexxerillä (auttoi muuten älyttömästi alakierrosten käyttäytymiseen alhaisissa nopeuksissa), ilmanpuhdistin on pestävää mallia, toisen takavanteen tilasin jenkeistä, etuakselilla on oma suoja, moottorinposket on suojattu GB-Racingin suojilla, Brembon RC-jarrupalat, penkki on Ducatin omalta lisävarustelistalta. Ja koko listan paras muutos on ollut alustan vaihto Öhlinsiin. Eteen on laitettu Cartridge Kit ja taakse kokonaan Öhlinsin oma iskari.

Kuva vielä ilman numeroita ja sponsoreiden tarroja.

Oma pyörä, Husqvarna 701

Hankin tällaisen enduro mallisen Husqvarnan, kun ajattelin että täytyy tuo sarapintainen pinnoitekin ottaa jollain tapaa haltuun. Enää kun ei jaksa asfaltilla ajaa kyykkypyörällä  liikennerajoitusten voimassaoloalueilla, niin tälläisella nappularenkaisella pyörällä saa kyllä kivasti iloa irti metsäpolulla tai soratiellä. Tämä on ollut erinomainen hankinta sen tarjoaman hauskuuden vuoksi. Pyörä on aika kevyt. Muistaakseni alle 160kg ja sen vuoksi painavampaa pyörää helpommin hallittavissa. Bensaa ei kulu juuri yhtään ja vauhdin tunnelmaa saa helpommin kuin asfaltilla. Hieno pyörä ja toimii erinomaisesti. Tätä voin ainakin omasta puolestani suositella sora- ja metsäpoluille.

Soralinko

Menneet pyörät

Aiemmin olen omistanut Triumph Street Triplen, Hondan CB tonnisen, Triumph Speed Triplen ja Yamahan R6R:n. Näistä ensimmäiset olivat hankittu puhtaasti julkisilla teillä ajelua varten. Yamaha oli jo sittemmin selkeä valinta rataa varten ja ensimmäinen pöyräni, josta muokattiin sopiva väline rata-ajoon. Myin kuitenkin Yamahan pois, sillä se ei jostain syystä istunut omaan ajotyyliin enkä saanut siihen missään vaiheessa täyttä luottamusta. Välillä kaluston vaihdolla voi saada parannusta omaan ajoon, mutta omasta mielestäni kyse on kuitenkin enemmän siitä luottamuksen tunteesta ja miten sen saa mahdollisimman korkealle. Joskus sen saamiseksi kannattaa vaihtaa pyörää.

Ratakuntoinen R6R

Triumph Speed Triple